tiistai 7. elokuuta 2012

Ihannevartalo

Lapset lähtivät iskälle yökylään ja samassa kun ovi heidän perässään sulkeutui, vaihtuivat sali ja salaatti patonkiin ja siideriin... Niin ne nopeasti suunnitelmat muuttuvat :D

Mulla ei niin tasan tarkkaan ole itsekuria!!!

Joten jouduinpa sitten mainoksen uhriksi. Ensinnäkin löysin Jutan blogista tän kuvan ihannevartaloista:


Tällä hetkellä olen varmaan jossain vitosen ja kutosen välimaastossa (rehellisyyden nimissä: paljon lähempänä kutosta!), mutta toiveeni olisi joskus olla joko kakkonen tai kasi. Niinpä hetken mielijohteesta ilmoittauduin Superdieettiin! Eli nyt saa semi-karppaus jäädä ainakin joksikin aikaa.

En kuvittelekaan pääseväni tavoitteeseeni kuudessa viikossa, mutta jos edes hyvään alkuun? Nyt nimittäin on sellainen tilanne, että motivaatiohamosta en kyllä edes yritä vetää päälleni, vaikka sen elokuun lopussa pitikin mahtua :/

Olin keväällä 2010 "mukana" Jutan GoFatGo-dieetillä ja kolmessa kuukaudessa sain melkein kymppikilon pois. Mutta enpähän saanut pidettyä poissa. Se on se pääkoppa, joka aina antaa periksi! Kotona ei koskaan ollut kannustusta, vaan enemmänkin lannistamista. Tilanne on nyt kuitenkin eri, kun kotona ei ole ketään , keltä odottaa mitään.

Ainoa jolle olen "vastuussa" olen minä itse. Ainoa, jolta voin odottaa mitään, olen minä itse.

perjantai 3. elokuuta 2012

Hachiko

Lainasin tänään (tai siis itse asiassa eilen, sillä nythän olemme jo perjantain puolella) kirjastosta Richard Geren tähdittämän elokuvan Hachiko.

Se oli just niin koskettava ja ihana kuin kaikki ovat kertoneet. Itkin paitani märäksi. Siinä tosiaanki uskollisuus saa ihan uuden merkityksen.

Joskus jos sellaisen kumppanin löytäisi niin olisi kyllä onnekas kertakaikkiaan!!!

Suosittelen lämpimästi elokuvaa <3

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Single

Perjantai-ilta. Yksin kotona. Vain Wäinö-pupunen kainalossa. Ja ajatukseni on juurikin tämä:


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lainaa vain...


Irtiottoja

Viime viikon torstaina lapsukaiset lähtivät isälleen viikoksi ja minä päätin tehdä irtioton Ouluun! Parilla kaverilla siellä majailin ja nautin kertakaikkisen aurinkoisista kesäpäivistä!

Jo torstaina ehdittiin Nallikariin aurinkoa palvomaan ja sen jälkeen vielä shoppailemaan. Löysin aivan ihanat Espritin housut, joihin minulla ei periaatteessa olisi ollut varaa, mutta... Nytkin vielä istun ne jalassa!

Perjantai meni kaupungilla aivan ihanassa auringonpaisteessa. Teimme pitkän tähtäimen suunnitelmia, että neljän vuoden kuluttua mina muutan takaisin Ouluun ;) Olisi kyllä aika ihanaa! Illalla "eksyimme" vielä Torinrantaan Keltaisen aitan terdelle... ja sieltä vielä jopa yksille Amarilloon... vanhojen muistojen kunniaksi!

Lauantaina suuntana oli jälleen Nallikari. Tällä kertaa tuli kokeiltua jotain uutta! Nimittäin purjelautailua! Hitsit, että oli hauskaa, vaikka laji on erittäin haastava! Ja kädet olivat useamman päivän kipeenä siitä purjeen kiskomisesta. Onneksi merivesi oli uskomattoman lämmintä - sinne oli kiva laudalta molskahtaa! Voin kyllä lämpimästi suositella kaikille lajia! Ja Naltsussa Majakan tienoilla on aivan loistavat opet, vuokraavat lautoja ja kärsivällisesti neuvovat. Urheilun päätteeksi saunottiin vielä paikalle kyhätyssä telttasaunassa ja välillä käytiin meressä uimassa... I H A N A A !!! Yön tunteina löysimme itsemme jälleen Keltaisen aitan terassilta ja vielä myöhemmin Kaarlesta... Aamuaurinko ehti jo nousta, ennen kuin pää painui tyynylle.

Sunnuntai menikin sitten lepäillessä. Ei vanha tahdo jaksaa kahden päivän "teinisessioita" ;D Subilta herkkuevästä, päikkärit ja illan päälle pari matsia Bezzerwizzeriä, Lazy Sunday! Kaikkein parasta: ystävyyttä, iloa, naurua ja hömpötystä Sellainen on puuttunut mun elämästä pitkään!

Maanantaina pyörähdin "ulkomailla"... Haaparannan Ikeassa. Ei sieltä mitään järkevää mukaan tarttunut, mutta tulipahan käytyä. Taas. Illan päälle ajelinkin sitten kotiin.

Ja kuinka yllättävää; täällä odotti kylmä arki. Missä on aurinko??? Missä on lämpö??? Vettä vain tulee taivaan täydeltä, mutta onneksi muistot lämmittää. Ja enää kaksi yötä niin mun rakkaat palaa valostuttaan mun elämää. Heti perjantaina meille pukkaakin jo uutta reissua, mutta siitä myöhemmin.


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Mikä kesä?

Kiitos Ninnu muistutuksesta... kesäloman myötä on kaikki blogitkin jääneet unholaan. En ole lukenut kenenkään kuulumisia, enkä kirjoitellut omia. Korjattakoon asiaa hieman tässä yleisurheilukisojen ohella, ennen kuin lapset kotiutuvat isä-viikonlopulta.

Heti loman alkuun kävimme siis lasten kanssa Rodoksella. Siellä oli aivan ihanaa! Aurinko paistoi, oli lämmintä, hiekkaa, uintia, hyvää ruokaa (liiankin paljon) ja rentoa olemista. Siellä ei muistanut ollenkaan miettiä maallisia murheita tahi stressata. Yhdellä murtuneella varpaalla selvittiin koko viikko, ja lapsetkin nauttivat silminnähden. Tässä vielä kuvia ja tunnelmia:








Paluu kotiin ja arkeen oli karu - täällä oli kylmää, koleaa, sateista... Ja sama on kyllä jatkunut ihan tähän päivään saakka! Viikko oltiin kotona, lapset kävi isällään, yleisurheiltiin ja pakattiin taas. Lähdettiin pohjoiseen katsomaan lapin vähälumista kesää. Jos lunta olikin vähän, niin vettä tuli sielläkin ja milloin ei tullut niin johan oli sääskiä!!! Meidän 7 päivän road tripin aikana sain auton mittariin 1718km. Ei paha ihmiseltä, joka inhoaa ajamista! Kerran kävin pyöräilemässäkin vajaan 30 kilsaa... siinä taitaa melkiinsä olla mun kesäkuun liikunnat??? No, ei ihan, mutta melkein.

Tänään mä kävin elämäni ensimmäisillä sokkotreffeillä!!! Oikeastaan ensimmäisillä treffeillä ylipäätään! Kyllä tää sinkkunaisen elämä vaan on vaikeaa :D Treffit oli ihan jees, mutta en voi kyllä sanoa ihastuneeni/rakastuneeni päätäpahkaa. Eli ei mennyt niin kuin elokuvissa... Ihan kivaonoloinen kaveri, mutta... jos ekalla tapaamisella ei kolahda, ei näy salamoita, ei ole perhosia vatsassa niin voiko tästä kehjeytyä enää muuta kuin kaveruutta?? Toki olen huomannut, että elämä ei muutenkaan mene kuin elokuvissa, mutta kai nyt jonkin asteen ihastumista pitäisi tuntea???

Näihin pohdintoihin...

ps. motivaatiohamosta ei kokeilla lähellekään... vielä!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Motivaatiohamonen

Heippa jälleen!

Kesäloma on jo ihannurkan takana!!! Miten ihana tunne se onkaan, kun huomenna juhlan jälkeen kaikki stressi on kuin pois pyyhitty! Näin minä ainakin oletan. Ja sitten ei enää montaa yötä olekaan kun lennämme etelän aurinkoon...

Tänään jo valmistauduin bikinikauteen käymällä ruiskurusketuksessa! Itse en vielä eroa huomaa, mutta vie kuulemma useamman tunnin ennenkuin sävy tummenee. Aamullahan tuo nähdään!

Mutta, jotta elämä ei olisi pelkästää ruusuilla tanssimista, niin jaan julkisesti nolon olemukseni. Eilinen vaatekriisi oli nimittäin jälleen sellainen reality check ettei tosikaan! Jospa tämä julkinen nöyryytys olisi toinen ;)

Viime kesänä ostin alennusmyynneistä hamosen, joka meni päälle, mutta oli hieman tiukka.


Ajattelin, että kyllä se loppusyksystä päälle solahtaa, tai viimeistään ensi kesänä. Se ensi kesä on NYT! Ja mikä on tilanne? Järkyttävä. Katso itse.


Tämä olkoon nyt täällä muistutuksena minulle, ja motivaatiokuvana... Tän hamosen on mentävä kiinni elokuun loppuun mennessä!!! Mielellään jo aikaisemminkin. Mutta VIIMEISTÄÄN elokuun lopussa.

DEAL???